|
Description:
|
|
Miksi Palestiinan tunnustaminen jakaa Euroopan maita? Noin kolmasosa EU-maista on tunnustanut Palestiinan valtion, mutta suomi ei ole näin tehnyt. Tiistaina Palestiinan tunnusti Norja, Irlanti ja Espanja.
Haastattelussa Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja Ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela. Toimittajana on Linda Pelkonen.
Juusolan mielestä Suomen olisi jo pitänyt tunnustaa Palestiinan valtio. Eela arvioi, että se on vain ajan kysymys koska Suomi tunnustaa Palestiinan. Hän pitää mahdollisena, että se voi tapahtua jo lähiaikoina. Juusola ja Eela ovat yksimielisiä siitä, että tunnustaminen pitää tehdä, mutta se on vasta symbolinen ele, joka tarvitsee vahvoja ja konkreettisia toimia tuekseen.
Aiemmin myös Ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo Stewart, CMI:n asiantuntija Laura Hendry ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Bruno Jäntti ovat sanoneet Ylen haastatteluissa, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio.
Kansainvälinen yhteisö on puhunut kahden valtion ratkaisusta vuosikymmenien ajan. Se tarkoittaisi, että Israelin rinnalle perustetaan itsenäinen Palestiinan valtio. Raamit Palestiinan valtion perustamiselle luotiin jo 1990-luvun Oslon rauhansopimuksessa. |