|
Description:
|
|
Pitääkö ilmastopolitiikan perustua tieteeseen?
Keskustelemassa ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen ja tutkija Anna Kukkonen.
Kukkonen on mukana Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa “Tieteellinen tieto ja politiikkaverkostot ilmastopoliittisessa päätöksenteossa”.
Kukkosen mukaan politiikassa ei hyödynnetä tieteellistä tietoa monista syistä: tutkittu tieto ei sovi poliittiseen agendaan tai se uhkaa tiettyjen taloudellisten eturyhmien intressejä.
Hukkinen korostaa, että ilmaston näkökulmasta on viimeiset vuodet aikaa tehdä jotain, ja yksi ongelma on, että tutkijoiden kieli on erilaista kuin poliitikkojen.
"Tällä hetkellä tutkitaan hirveästi ympäristökäyttäytymistä: miksi ihmiset eivät kierrätä ja osta ympäristömyönteisiä tuotteita. Se psykologisoidaan yksilötasolle. Jos mennään väärä pää edellä puuhun", Hukkinen sanoo.
Hänen mielestään ensin pitää tehdä yhteiset säännöt yhteiskunnassa ja sitten vasta psykologista tutkimusta.
"On pilvin pimein ympäristötieteen tutkimusta, että kaikkein heikoimmat ohjausinstrumentit ovat niitä joissa yritetään hellästi informoida ja hellästi tuupata", Hukkinen kertoo.
Ongelmana ilmastonmuutostyön kannalta on, että se uhkaa monien eturyhmien intressejä. Esimerkiksi Influencemap-tutkimusorganisaation mukaan viisi maailman suurinta pörssilistattua energiayhtiötä, Chevron, BP, ExxonMobil, Shell ja Total käyttävät vuosittain noin 178 000 miljoonaa euroa lobatakseen ilmastonmuutoksen pysäyttämistä vastaan.
Toimittajana on Linda Pelkonen. |