|
Description:
|
|
Sanna Marinin (sd.) pääministerin ilmoitus kuultiin eduskunnassa eilen keskiviikkona. Oliko ilmoitus korona-kriisin hoidosta uskottava?
Keskustelemassa ovat kansanedustajat Maria Guzenina (sd.), Jussi Saramo (vas.) sekä Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps.).
Hallituksen edustajat Guzenina ja Saramo myöntävät, että ongelmia korona-kriisin hoidossa on ollut, mutta korostavat, että päälinja on ollut hyvä ja johtanut koronatartuntojen vähenemiseen.
"Suomella on aikalailla päinvastainen strategia kuin Ruotsilla, mikä näkyy tilastoissakin", Guzenina sanoo.
Oppositosta on tullut kritiikkiä hallitukselle erityisesti epäonnistuneista maskikaupoista, epäselvästä tilanteesta Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä yritystukien kohdentumisesta.
"Oli väärä valinta käyttää kehittämistukia. Suurin osa tuista on mennyt järkeviin kehittämishankkeisiin, mutta hallitus haluaa säilyttää nykyisiä työpaikkoja, ja siihen tarvitaan toisenlaisia tukia kuin kehittämistukia", Saramo toteaa.
Tavio kritisoi hallituksen toimintaa korona-kriisissä.
"On ollut isoja virheitä ja sähläystä. Olen myös koko strategiasta eri mieltä", hän toteaa. Hänen mielestään hallituksen olisi pitänyt ottaa nykyistä tiukemmat rajoittamistoimet käyttöön.
Hallitus päätti eilen keskiviikona, että peruskoulut voivat avata ovensa 14. toukokuuta. Miksi tähän päädyttiin juuri nyt?
Hallitus perustelee koulujen avaamista parantuneella tartuntatilanteella.
Miten korona-kriisin hoidossa tehdään seuraavaksi?
Guzenina kertoo, että on edelleen monia kysymyksiä mietittävänä.
"Hallitushan ei vieläkään ole päättänyt kaikkia toimia. Esimerkiksi miten kuntia tullaan tukemaan. Jos kuntien talous romahtaa, hyvintointiyhteiskunta romahtaa. Tämä on hallituksessa hyvin tiedossa", hän sanoo.
Toimittajana on Linda Pelkonen. |