|
Description:
|
|
Miksi hallitus jatkaa hyvin poikkeuksellista valmiuslakia, joka rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia?
Vieraana on oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).
Valmiuslakia ei ole koskaan aiemmin rauhan ajan Suomessa käytetty. Miten varmistetaan, että laillisuusperiaatteesta pidetään kriisioloissakin kiinni?
Henriksson korostaa, että myös ikäihmisillä on perusoikeuksia ja itsemääräämisoikeuksia, ja hänen mukaansa on tulossa uusia tapoja joilla yli 70-vuotiaat voivat tavata läheisiään.
Henriksson kertoo myös miten kansalaisten perusoikeuksista pidetään kiinni, jos koronan torjumiseksi tulee uusi mobiilisovellus.
Henrikssonin mukaan rajoitustoimia voidaan Suomessa myös kiristää uudelleen nopeastikin.
"Koko kesäkuu seurataan erittäin tarkasti, miten virustilanne kehittyy", hän toteaa ja myöntää, että voi olla mahdollista, että korona-toimia höllennetään ja kiristetään uudelleen toistuvasti hamaan tulevaisuuteen.
Toimittajana on Linda Pelkonen. |