Search

Home > Politiikkaradio > Matti Vanhasesta tulee valtiovarainministeri - koulutuskohu ei ollut ainoa syy Kulmunin eroon
Podcast: Politiikkaradio
Episode:

Matti Vanhasesta tulee valtiovarainministeri - koulutuskohu ei ollut ainoa syy Kulmunin eroon

Category: Music
Duration: 00:29:54
Publish Date: 2020-06-08 10:15:00
Description: Miksi Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta? Miksi keskusta esittää tehtävään Eduskunnan puhemiestä, entistä pääministeriä Matti Vanhasta? Vieraina Iltalehden politiikantoimittaja Tommi Parkkonen ja Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta. Valtiovarainministerin tehtävään povattiin aiemmin muun muassa elinkeinoministeri Mika Lintilää, puolustusministeri Antti Kaikkosta, eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Kurvista ja äitiyslomalla olevaa Annika Saarikkoa. Vanhanen ehti jo perjantaina kertoa, ettei ole kiinnostunut tehtävästä. Miksi hän silti suostui siihen? "Tämä päätös kertoo paljon Vanhasen luonteesta, että hän ajattelee pragmaattisesti", Parkkonen pohtii. Hakahuhdan mielestä Vanhanen valittiin myös siksi, että aika on vaikea ja tarvitaan vakautta. "Onhan tämä tilanne aivan uskomaton, velkaa kertyy. Kansakunnan puolesta toivoisi, että hallitus onnistuu. Koronan uhka on olemassa ja talouskriisi on todellisuutta", Hakahuhta sanoo. Entä mitä asioita on Kulmunin eron taustalla? Miksi jotkut ministerit kestävät kohuja paremmin kuin toiset? Millainen vallankäyttäjä on viestintätoimisto Tekir, josta Kulmuni osti koulutuksia 56 203 eurolla valtiovarainministeriön piikkiin? Parkkosen mukaan koulutuskohu ei ollut ainoa syy Kulmunin eroon. Keskustassa on seurattu heikkenevää kannatusta kauhulla, ja hyvin todennäköisesti Kulmunin puheenjohtajuus olisi haastettu seuraavassa puoluekokouksessa jokatapauksessa. Toimittajana on Linda Pelkonen.
Total Play: 0

Some more Podcasts by Yle Areena

2K+ Episodes
Ykkösaamu 200+     40+
200+ Episodes
Jokapaikan R .. 60+     4
800+ Episodes
Ajantasa 80+     2
1K+ Episodes
Tiedeykköne .. 100+     20+
70+ Episodes
Tiedetuokio 1     2
90+ Episodes
Koraani 1    
20+ Episodes
600+ Episodes