|
Description:
|
|
Sote-uudistus etenee. Hallitus lähetti sote-lakiluonnoksen lausuntokierrokselle.
Sanna Marinin hallituksen kaavailemasta sote-uudistuksesta keskustelevat kansanedustajat Mia Laiho (kok.), Ilmari Nurminen (sd.) ja Markus Lohi (kesk.).
Vaikka asiantuntijat ovat suositelleen 4-5 sote-aluetta, hallituksen esityksessä sote-alueita on 21. Miten hallitus perustelee näin suurta sote-alueiden määrää?
Hallituspuolueet SDP ja keskusta ovat erimielisiä siitä, miten sote-uudistusta pitäisi Itä-Savossa hoitaa. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi puoluevaltuuston kokouksessa, että Etelä-Savon maakunta tulee säilyä yhtenäisenä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi aiemmin, että sote-lainsäädännössä lähdetään siitä, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin unnat haluavat siirtyä osaksi Pohjois-Savoa.
Lohi kertoo Politiikkaradiossa, että Itä-Savon alueiden kysymys on keskustalle kynnyskysymys.
Sote-uudistuksella on kiire, sillä esitys pitäisi saada eduskunnan käsittelyyn vielä ennen joulua. Voiko Itä-Savon kysymys viedä kriittistä aikaa niin paljon, että koko sote jää jälleen seuraavalle hallitukselle?
Nurminen pitää tärkeänä, että sotessa päästään nyt nopeasti eteenpäin, ja Itä-Savon tilanne ratkaistaan.
Laiho kritisoi hallituksen sote-mallia siitä, että yksityiset sote-yritykset pitäisi olla vahvemmassa roolissa, jotta koko Suomen kaikki resurssit tulisivat käyttöön.
Toimittajana on Linda Pelkonen. |